Volver – paluu (esp. Volver) on vuonna 2006 valmistunut Pedro Almodóvarin ohjaama espanjalaisen komediaelokuva.Almodóvarin elokuva osallistui valmistumisvuonnaan Cannesin elokuvajuhlien kilpasarjaan. Tuomaristo päätyi poikkeuksellisesti jakamaan parhaan naisnäyttelijän palkinnon kuuden Volverissa esiintyneen näyttelijättären kesken. Palkinnon saivat Penélope Cruz, Carmen Maura, Lola Dueñas, Chus Lampreave, Yohana Cobo ja Blanca Portillo. Myös elokuvan käsikirjoitus palkittiin. Cruz sai vivahteikkaasta roolitulkinnastaan ensimmäisen Oscar-ehdokkuutensa. Elokuvan keskeisessä kohtauksessa roolihahmon laulun laulaa kuitenkin todellisuudessa flamencotähti Estrella Morente.Ohjaaja Almodóvar palaa elokuvassa perusteemoihinsa. Tarina kertoo salatuista suhteista, isyyksistä, insestistä ja murhista. Niiden vastapainona siinä on myönteistä välittämistä ja auttamista. Juonessa on viittaus ohjaajan elokuvaan Salaisuuteni kukka.
Genre: Komedia, Draama, Romanssi
Stars: Penélope Cruz, Carmen Maura, Lola Dueñas, Blanca Portillo, Yohana Cobo, Chus Lampreave
miehistö: José Luis Alcaine (Director of Photography), José Salcedo (Editor), Alberto Iglesias (Original Music Composer), Joaquín Manchado (Camera Operator), Pedro Almodóvar (Director), Salvador Parra (Production Design)
Maa: Spain
Kieli: Español
Studio: El Deseo
Runtime: 121 minutes
Laatu: HD
Released: Mar 17, 2006
IMDb: 3.526
Avainsanat:child abuse, fire, rape, sexual abuse, madrid, spain, superstition, return, solidarity, village, abusive father, death, ghost